Olemme pддseet taas aina niin tuttuun ja turvalliseen Venдjдn maastoon. Paikkana Ulan-Ude, Baikal jдrven lдhettyvillд.
Matka Mongolian pддkaupungista sujui mainiosti ja matkalla sattui vain pienen pieni hasardi. Olin vissiin kattonut karttaa vддrin ja ajeltiin vika suuntaan noin 40 kilsaa. Meidдn tarkotus oli kдydд riippuliitelemдssд paikallisen hurjapддn kanssa, mutta kaveri teki oharit muutamaan kertaan. Vдttдkдд nimeд Alex nдissд piireissд.
Koko ajo UB:sta Venдjдn rajaa kohti on asfalttia ja se on vielд kelpo kunnossa. Vedimme rajalla puolessatoista pдivдssд, mutta peril odotti pikku kaaos. Mongolian puolella rajalla on villin lдnnen meininki ja kukaan, ees duunarit, ei oikeen tiiд mitд tehdд ja mis jono menee. Meidдt kддnnytettiin rajalta ekana pдivдnд, joten oli pakko telttailla vielд yц Mongolian huippumaastoissa.
Aamulla mentiin rajalle aikaisin ja pддstiin Venдjдn puolelle myцhддn iltapдivдllд. Venдjдn puoli rajasta toimi ihan ok ja homma luisti suht hyvin. Aikaa saatiin kulumaan 7 timmaa, joten aika lдhelle tyцpдivдn verran. Ulan-Udeen matka taittui muutamassa tunnissa. Nyt ollaan lцydetty majapaikka keskustasta ja suunnitellaan reissua maailman kovimmalle vesistцlle, Baikal jдrvelle.
Nyt kun Mongolia on jддnyt taakse niin voin hehkuttaa maata hetkisen. Mongolia on ihan absurdi mixi kaiken nдkцistд hiihtдjдд, maastoa ilmastoa ym. Sielt lцytyy jengii alkoholistista jakki farmariin. Kelit vaihtelevat perverssistд normaaliin, sillд ei keski-kesдllд missддn sada lunta ja tunnin pддstд aurinko hohkaa taas lippaan. Maastot vaihtuivat aavikoista, vuoriin, hiekkaan,nurtsiin ja jurtta lдhiцihin. Ei tдmmцstд maata voi olla olemassa, mutta siellд se vaan on. Oli ehkд elдmдni hienoimpia kokemuksia. Ihmiset olivat tosi ystдvдllissiд, kiinnostuineta ja avuliaita, varsinkin maaseudulla. Ajaessa vaan tuijottelee maisemia ja ihmettelee, ettд missд pirussa sitд on. Teitд ei voi taivaisiin hehkuttaa, mutta eihдn Mongolia ois Mongolia ilman nдitд hiekkapдtkiд. Voin vielдkin maistaa hevosenmaito kiljun (Airagin) suussani. Hieno maa, hienoja kokemuksia!
Hello
Vuonna 1971 lokakuussa heräsin Siperian junassa ikkunasta häikäisevään hopean väriseen ilmestykseen, se oli Baikal-järvi.
Siihenaikaan junan ikkunaluukut olivatkin suurimmaksi osaksi peitettyinä,ettei sotilas-salaisuuksia pääsisi näkemään.